HALUATKO JÄTTÄÄ KÄDENJÄLKESI MAAILMAN MERILLE?
– Tule tiimiimme rakentamaan veneitä!
Käsistään kätevä saa paikan
Etsimme SARGO Oy Ab:lle käytännön osaajia, joilla pysyvät työkalut käsissä ja jotka pystyvät ja haluavat tehdä siistiä jälkeä.
Koulutamme tehtäviin valitut itse, joten tutkinnollasi ei ole niin suurta merkitystä. Hyvä pohja veneenrakentamiseen voi olla esimerkiksi rakennusalalle tai puusepiksi kouluttautuneilla.
Työ on käsillä tehtävää asennustyötä, jota tehdään moderneissa sisätiloissa. Teemme töitä LEAN-periaatteiden mukaan, joten työntekijämme saavat helposti tehtyä työnsä hyvin.
Vaihtelevaa työtä
Veneenrakentaminen on hyvin monipuolista ja vaihtelevaa työtä. Yhden veneen valmistumiseen menee noin 4-8 viikkoa, jonka aikana pääset näkemään miten olet omilla käsilläsi ja yhteistyössä muiden kanssa rakentanut maailmanluokan veneen.
MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA OMAAN TYÖHÖNSÄ
Ymmärrämme, että ihmisillä on elämää myös töiden ulkopuolella. Siksi meillä voi myös järjestellä töitä tarpeen vaatiessa, niin että henkilökohtainen ja työelämä ovat tasapainossa. Haluamme pitää hyvää huolta työntekijöistämme.
PERHEYRITYS KOKKOLASTA
SARGO Oy Ab on perheyritys, joka on toiminut yli 50 vuotta Kokkolassa. Vaikka toimitamme valmiita veneitä ympäri maailmaa aina Yhdysvalloista Japaniin saakka on yrityksessämme avoin ilmapiiri ja organisaatiomme on pieni. Toimitusjohtajan puheille pääsee kävelemällä hänen toimistoonsa.
HALUATKO VALLOITTAA MAAILMAN OMIEN KÄTTESI TÖILLÄ?
Jätä meille avoin hakemus, niin olemme yhteydessä sinuun, kun sopiva työtehtävä aukeaa. Voit myös jättää meille vapaamuotoisen hakemuksen osoitteeseen info(at)sargoboats.fi
Mitä työntekijämme sanovat:
”Arvostan työnantajan joustavuutta työajoissa. Tekemällä tunteja sisään tai käyttämällä pekkasia voi käydä toimittamassa omia asioita varsinaisen työpäivän aikana.”
AKI
”Tykkään työskennellä SARGO Oy AB:lla, koska täällä arvostetaan laadukkaasti rakennettuja veneitä.”
SAMULI
”Minulle tärkeää työssäni on käsillä tekeminen sekä se, että näkee oman työnsä tuloksen.”
JOACHIM
”Täällä on hyvä työympäristö, uudet ja modernit tilat, hyviä työkavereita ja monipuolista työtä.”
MIKAEL
”Pidän siitä, että työtehtävät ovat vaihtelevia ja työ on itsenäistä.”
DANIEL
”Työn tulokset ovat nähtävissä välittömästi ja kun veneen saa valmiiksi, on se aina yhtä mukava tunne!”
MARJA-LEENA
Tutustu tiimiimme:
Marja-Leena Heinonen
Viimeistelytyöt
Daniel Sandkulla
Puuseppä
Mikael Silvander
Työnjohtaja
Aki Pekkarinen
Pienosien esivalmistelu ja asennus
Samuli Nieminen
Kansiasentaja
Joachim Kiviniemi
Sahaus-, hiomis- ja maalaustyöt
Avoimet työpaikat
SARGO kasvaa ja etsii nyt huolellista ja vastuuntuntoista
LOGISTIIKKATYÖNTEKIJÄÄ
Kokkolan tehtaallemme.
Logistiikkatyöntekijänä olet tärkeä linkki hankinnan, varaston ja tuotannon välillä.
Työ edellyttää järjestelmällisyyttä, huolellisuutta ja käytännönläheistä otetta sekä fyysisiin materiaalivirtoihin että digitaaliseen seurantaan.
Tehtäviisi kuuluu:
● saapuvien ja lähtevien materiaalien sekä komponenttien vastaanotto ja käsittely
● tavaroiden lastaus ja purku trukilla
● materiaalien sisäinen siirtäminen varaston ja tuotannon välillä
● materiaalien hyllytys ja keräily tuotannon tarpeisiin
● ajo- ja kuljetustehtävät logistiikan ja tuotannon tarpeiden mukaan
● järjestyksen ylläpitäminen sisä- ja ulkovarastoissa
● digitaalisten työkalujen käyttö sekä varastosaldojen, tuotetietojen ja inventointien päivittäminen ERP-järjestelmässä.
Etsimme sinua, joka:
● hallitset suomen ja ruotsin kielen päivittäisessä työssäsi
● olet kartuttanut kokemusta varastotyöstä, logistiikasta tai materiaalinkäsittelystä
● viihdyt tehtävässä, jossa järjestelmällisyys, tarkkuus ja huolellisuus ovat tärkeitä
● osaat käyttää trukkia; trukkikortti katsotaan eduksi
● olet ratkaisukeskeinen ja otat vastuuta materiaalivirran sujuvuudesta
● käytät sujuvasti tietotekniikkaa ja olet kiinnostunut digitaalisista työkaluista
● viihdyt sekä itsenäisessä työssä että tiiviissä yhteistyössä varasto- ja tuotantotiimien kanssa.
SARGOlla pääset työskentelemään kiinnostavien ja haastavien tehtävien parissa modernissa ja kehittyvässä työympäristössä.
Sinusta tulee tärkeä osa ammattitaitoista tiimiä, joka valmistaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä tuotteita järjestelmällisesti, huolellisesti ja ammattitaidolla.
Tarjoamme sinulle:
● vakituisen työsuhteen vakaassa työpaikassa
● tasaisen työrytmin ympäri vuoden
● kilpailukykyisen palkan työkokemuksen mukaan
● osaavien ja monipuolisten kollegoiden tuen
● tarkoituksenmukaiset työtilat ja tehokkaan Lean-tuotannon.
Oletko etsimämme henkilö?
Lähetä hakemuksesi sähköpostilla osoitteeseen ronny@sargoboats.fi tai ota yhteyttä Ronny Joskittiin, puh. 040 055 5504, jos sinulla on kysyttävää.
Hae nyt! Kutsumme hakijoita haastatteluihin jo hakuaikana. Työ voi alkaa heti tai sopimuksen mukaan. Hae viimeistään 31.5.2026.





